Ammattitaidon kehittäminen ja ylläpito maa- ja metsätalousministeriön sisäisen tarkastuksen yksikössä

Tarkastus on asiantuntijatyötä, jossa toimivilta edellytetään sitoutumista eettisiin sääntöihin ja ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä [--1--]. Sisäisen tarkastuksen tarkastusavaruus elää jatkuvasti, koska mm. teknologia kehittyy ja teknologisia ratkaisuja sovelletaan yhä laajemmin valtionhallinnossa ja valtion virastojen ja laitosten kumppaneina toimivissa organisaatioissa.

Kehittämistavoitteet

Maa- ja metsätalousministeriön (MMM) sisäisen tarkastuksen yksikkö (SITA) lähti aluksi kehittämään tarkastajien ammattitaitoa perinteisellä tavalla (muistio 1.2.1996): haluttiin vahvistaa tarkastajan perustietoja, kohdetoiminnan ja sitä koskevien normien tuntemusta sekä tilintarkastuksen teknistä osaamista (tilintarkastustekniikka ja ohjelmistot). Seuraavassa toimintasuuunnitelmassa tavoitteeksi asetettiin CIA- ja CISA-ammattitutkintopätevyydet 31.3.2002 mennessä [--2--]. Sitä seuraavassa toimintasuunnitelmassa SITA vahvisti linkkiä henkilöstön kehittämissuunnitelmien ja toiminta- ja tarkastussuunnitelmien välillä [--3--], mikä kytkeytyi SITA:n vuoden 1998 tulostavoitteissa (26.11.1997) esitettyyn visioon.

Henkilökohtaiset kehittämissuunnitelmat

Tulosohjauksen ja -johtamisen kautta valtion virastoilla piti olla tulospalkkiojärjestelmän perusvälineet [--4--]. SITA pyrki edistämään tulos- ja kehityskeskustelujen avulla tietoja ja taitoja, jotka ovat tärkeimmät tarkastuksen eri vaiheissa. Kehityskeskustelujen tulokset kytkeytyivät SITA:n suunnittelujärjestelmään. Ne oli tarkoitettu ottavaksi huomioon, kun laaditaan, muutetaan ja toteutetaan toiminta- ja tarkastussuunnitelmia [--5--]. Kun tarkastajan ammattitaito kehittyy, hänelle voidaan antaa entistä vaativampia tehtäviä - kuten viereisessä kuviossa havainnollistetaan. Kuviota ja järjestelmää selostetaan tarkemmin SITA:n ohjeessa henkilökohtaisista kehittämissuunnitelmista (15.8.1997).

Omat kommentit

Tarkastajien ammattitaidon kehittäminen oli osa laajempaa kehittämisen kokonaisuutta. Kaikkien tarkastajien ammattitaitoa pyrittiin kehittämään sisäisen tarkastus- ja asiantuntijatoiminnan yleisistä vaatimuksista käsin. Ns. substanssin eli pysyväisluonteisten tarkastuksen kohdeasioiden tuntemus ratkaistiin pitkälti SITA organisoitumisen avulla. SITA oli jaettu [toisella sivulla mainittujen] sektorien mukaan kahteen jaokseen. Kumpikin niistä keskittyi ensisijaisesti oman sektorinsa tarkastamiseen.

SITA:ssa henkilöstöä rohkaistiin taipumistensa ja mielenkiintonsa mukaan myös hankkimaan tietoja ja taitoja alueelta, joille oli tarvetta SITA:n jaostojakoa laajemmin - kuten ICT-tarkastusosaamista.

------

[--1--] Vaatimus sisältyy mm. Sisäisen tarkastuksen kansainvälisten ammattistandardien ominaisuusstandardiin 1230 (Jatkuva ammatillinen kehittyminen). Henkilöllä, joka on suorittanut CIA-tutkinnon, mutta ei täytä jatkuvan ammatillisen kehittymisen vaatimusta, ei ole oikeutta käyttää CIA-nimikettä. Sama vaatimus koskee tiettävästi kaikkia tarkastajanimikkeitä - kuten tietojärjestelmätarkastajan CISA-nimikettä. Ammatillisen pätevyyden toteamiseksi on testejä ja kokeita.
[--2--] Ks. Maa- ja metsätalousministeriön sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelma toimintakausille 1997/98-2001/02, kohta 4.2 (Tukitoiminta)
[--3--] Tavoite mainitaan sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelmassa toimintakausille 1998/99-2002/03 (31.3.1998) kohdassa 4.2 (Tukitoiminta) sekä tukitoimintaa koskevan tavoiteasiakirjan (19.3.1998) kohdassa 8.
[--4--] Valtiovarainministeriö, Henkilöstöosasto: (7.2.2006) päivitetty ote julkaisusta ”Kannustavaan palkkaukseen. Valtion palkkausjärjestelmien uudistaminen”, 1996, s. 2: "Tulospalkkaus kytkeytyy tiiviisti tulosjohtamiseen. Tulosohjauksen ja – johtamisen kautta virastoilla on jo olemassa tulospalkkiojärjestelmän perusvälineet, nimittäin tavoitteiden asettaminen, tulos- ja kehityskeskustelut sekä tulosmittarit ja tulosraportointi. Tulospalkkioiden määräytymisen perusteeksi valitaan ne tulostavoitteet, joissa tulosvuonna halutaan erityisesti menestyä."
[--5--] Asiayhteyden hahmottamiseksi ks. toisella sivulla oleva kuvio. Tulos- ja kehityskeskustelut olivat osa henkilöstön kehittämisen järjestelmää.

Paluu etusivulle
Edellinen valikko

Asiakirjat

Ohje henkilökohtaisista kehittämissuunnitelmista
15.8.1997

***

SITA:n toimintasuunnitelma toimintakausille 1998/99-2002/03
31.3.1998
Tukitoimintaa koskeva tavoiteasiakirja
19.3.1998

-------

SITA:n toimintasuunnitelma toimintakausille 1997/98-2001/02
03.4.1997
Muistio henkilökohtaisista kehittämissuunnitelmista
1.2.1996